Aihearkisto: Yleinen

Kaamospelit 2024 kiittää!

Kaamospelit eli Vantaan kansanmusiikkiviikko on jälleen vietetty onnistuneesti. Festivaalin tapahtumat levittäytyivät ympäri Vantaata ja esiintyjien määrä oli suorastaan huima: yhteensä n. 70 soittajaa ja laulajaa! Suurkiitos kaikille esiintyjille!

Festivaalin järjestäminen ei olisi mahdollista ilman tukijoitamme. Tänä vuonna festivaalin tapahtumia olivat tukemassa Vantaan kaupunki, Suomen Kulttuurirahasto, Hanaholmen – suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto sekä Musikinedistämissäätiö MES.

Kiitos tukijoillemme sekä kaikille tapahtumissa käyneille. Tervetuloa Kaamospelien tapahtumiin jälleen ensi vuonna!

kuva: Emma Turunen
kuva: Harri Jäske/Vantaan fotokerho

Tule mukaan soittamaan Kaamospeleille!

Pelimannit ja laulajat hoi!

Kaamospelit-festivaalilla on mahdollisuus päästä itsekin esiintymään sekä oppimaan uutta  loistavien kurssiopettajien johdolla. Ilmoittaudu ihmeessä mukaan!

Yhtä soittoa! -tempaus järjestetään Tikkurilan aseman ylikulkusillalla, Kauppakeskus Dixin tiloissa lauantaina 9.11. Tuolloin klo 11-14 välillä erilaiset pelimanniryhmät ja kansanmusiikkikokoonpanot esiintyvät kukin vuorollaan tuoden ilahduttavan annoksen kansanmusiikkia ohikulkijoiden päivään. Ilmoita kokoonpanosi mukaan pe 1.11. mennessä täällä: https://forms.gle/65d1vMXLunNr6vrk6 

Kaamospelit-kurssi järjestetään yhteistyössä Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistyksen kanssa lauantaina 16.11 klo 11-16  Viertolan koululla. Runolaulukurssia opettaa Ilona Korhonen ja viulukurssin opettajana on Suvi Oskala. Jari Komulaisen pelimannikurssille voi osallistua millä soittimella vaan.

Kurssin hinta 20€, Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistyksen jäseniltä 10€. Ilmoittaudu mukaan 10.11. mennessä sähköpostitse Anjalle: anja.hinkkanen@gmail.com. Ilmoittautumisen jälkeen saat tarkemmat infot kurssiin ja kurssimaksuun liittyen. Tervetuloa mukaan innostavaan kurssipäivään!

 



Kaamospelit 2024 – ohjelma on julkaistu!

Tervetuloa Kaamospeleille 9.-17.11.2024!

Tämän vuoden festivaaleilla kuullaan monipuolinen kattaus kansanmusiikkia. Festivaalin avaa perinteisesti Yhtä soittoa! -pelimannitempaus Kauppakeskus Dixissä.

Nordic Night -konsertti tuo kuultavaksemme tuoretta pohjoismaista musiikkia tanskalaisen haitaristi-laulaja Justine Boesenin sekä soittamisen riemua huokuvan Polenta-yhtyeen tarjoilemana.

Festivaaliohjelmistoon mahtuu myös yksi kantaesitys, kun Timo Alakotilan kantelekonsertto saa ensiesityksensä Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Konsertissa esiintyvät teoksen säveltäjä ja pianisti Timo Alakotila, kantelisti Eija Kankaanranta, Juurakko vocals -lauluyhtye, perkussionisti Minna Koskenlahti, huilisti Senja Peltokangas sekä WKS-kvartetti taiteellisena johtajanaan Annemarie Åström.

Yhteistyössä Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistyksen kanssa järjestettävällä kurssilla on mahdollista päästä musisoimaan myös itse. Kurssin opettajina ovat Jari Komulainen, Suvi Oskala ja Ilona Korhonen.

Vantaan sottiisi -konsertissa pelimannisukupolvet kohtaavat! Silkkisalin lavan valtaavat tuolloin Vantaan pelimannit sekä Siba Folk Big Band.

Festivaaliviikon päättää Kansanlaulukirkko Tikkurilan kirkossa, jossa soittamassa ovat Vantaan pelimannit.

Katso tarkemmat tapahtumatiedot täältä.

Tervetuloa konsertteihin!

Lauluvaellus Sipoonkorven kansallispuistossa 31.8.2024

Tervetuloa Lauluvaellukselle Sipoonkorven kansallispuistoon Suomen luonnon päivänä 31.8.2024! Tule mukaan nauttimaan loppukesän hämärtyvästä illasta ja musiikista metsän keskellä.

Tapahtuma alkaa klo 17 yhteiskävelyllä Byabäckenin parkkipaikalta (Länsitie 242) kohti Ängesbölen nuotiopaikkaa. Perillä nuotiopaikalla kuullaan
Perriin Tyssit -kansanlauluduon metsäkonsertti. Duossa esiintyvät sisarukset Sirkka Kosonen ja Eila Hartikainen ovat koko ikänsä musisoineet yhdessä ja erikseen. Heidän musiikissaan soi luonto, historia ja nykypäivä. Nuotiopaikalla on mahdollista ostaa makkaraa nuotiolle paistettavaksi Kaamospelit-yhdistyksen retkikioskista.

Vapaa pääsy. Varauduthan säänmukaisilla ja retkeilyyn sopivilla vaatteilla ja kengillä. Omat eväät sallittuja. Tapahtumassa kerätään vapaaehtoinen osallistumismaksu (käteinen/kortti).

Tapahtuman järjestää Kaamospelit-yhdistys ry. Tapahtumaa tukee Sipoon kunta. Lisätietoja Sipoonkorven kansallispuistosta ja reiteistä: https://www.luontoon.fi/sipoonkorpi

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/share/Ka6xKN8FmCATUWA7/

Helatanssit

Tervetuloa koko perheen Helatanssit-ulkoilmatapahtumaan Kotiseututalo Påkakseen – tule nauttimaan alkukesän tunnelmaa kansantanssin ja -musiikin parissa!

Lauantaina 18.5.2023 klo 13-18
Kotiseututalo Påkas, pihapiiri (Vanha Kuninkaalantie 2, Vantaa)
Vapaa pääsy, koko perheelle

Ohjelma:

klo 13.00 Piha-alue aukeaa
klo 13.30 Helsinki Ceilidh Band, tanssia ja tanssin opetusta britteinsaarten hengessä!
klo 15.15-16 Sipoon pelimannit – pihatanssit kaikille! Sipoon pelimannit tanssittaa perinteisellä tanssiohjelmistolla.
klo 16.15 Kaamospelimannit jamittaa, tervetuloa mukaan soittamaan ja tanssimaan!

Paikan päällä makkaranpaistoa ja kahvitusta.
Tapahtuman järjestää Kaamospelit-yhdistys ry ja Påkas ry, tapahtumaa tukee Vantaan kaupunki.

Helsinki Ceilidh Band

Kun kyse on irlantilaisesta, skotlantilaisesta ja englantilaisesta cèili-tanssimusiikista, Helsinki Cèilidh Band on ykkösvalintasi Suomessa. Olit sitten kokenut cèili-konkari tai täysin vasta-alkaja, Helsinki Cèilidh Band vie sinut hetkessä mukaansa cèili-tanssin hurmokseen.

Brittiläis-suomalainen yhtye perustettiin vuonna 2013 Helsingissä, yhtyeen jäsenten opiskellessa Sibelius-Akatemiassa. Siitä asti heidän ainutlaatuinen ja jalan alle menevä saundinsa on hurmannut yleisön kuin yleisön erilaisissa tilaisuuksissa ympäri Suomea. 

Yhtyeen jäsenet näyttävät eri tanssien askeleet ja opastavat tanssijoita englanniksi ja suomeksi. Ennen kuin huomaatkaan, tanssit sujuvasti menevää jigiä ja reeliä! Välillä voidaan vetää henkeä vaikkapa suomalaisen valssin tahdissa.

Sipoon pelimannit

Sipoon pelimannit tuo Helatansseille annosen perinteistä ja tanssittavaa pelimannimusiikkia. Tämä pelimanniyhtye perustettiin vuonna 1980 muutaman sipoolaisen pelimannin toimesta. Soitto soi kuitenkin jo paljon ennen yhdistyksen perustamista mestaripelimanni Sven Runar Wiikin johdolla. Järjestäytyneemmän toiminnan kaipuussa perustettiin yhdistys Sibbo Spelmanslag rf. ja toiminta on jatkunut siitä pitäen – yli 40 vuotta siis!

Kaamospelimannit

Kaamospelit -yhdistyksen aktiivit johdattavat vieraat kansanmusiikki – ja tanssijamien pyörteisiin. Tervetuloa mukaan soittamaan ja tanssimaan!

Tervetuloa Kaamospelit-kurssille!

Festivaaliviikon ohjelmaan kuuluu myös kurssi! Lauantaina 18.11. Viertolan koululla on mahdollisuus päästä mukaan soittamaan ja oppimaan uutta mainioiden opettajien johdolla. Kurssi järjestetään yhteistyössä Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistyksen kanssa.

Paikka: Viertolan koulu, Liljatie 2, Vantaa

Ukulelekurssi – opettaja Lauri Keskinen
Rosendahlin arkistot kaikille soittimille – opettaja Pekka Pentikäinen. Kurssin hintaan sisältyy Pekka Pentikäisen kokoama Rosendahlin nuottikirja.
Kaustisen ohjelmistoa – opettaja viuluvirtuoosi Kreeta-Maria Kentala ja Touko Kentala

Kurssimaksu 20€ jäsenet, 25€ ei jäsenet.
Maksu suoritetaan Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen tilille:
FI08 1262 3000 1061 25

Ilmoittautumiset viimeistään 12.11. mennessä: Anja Hinkkanen
anja.hinkkanen(at)gmail.com

Opettajat lähettävät nuotit ennakkoon/tulostavat nuotit.
Rosendahlin kurssiin sisältyy nuottikirja.

Kurssilaiset saavat lisätietoa ilmoittautumisen jälkeen.

Tapahtuma Facebookissa

Tervetuloa mukaan!

Kaamospelien vuoden 2023 ohjelma on julkistettu!

Tänä vuonna kaamos karkoitetaan tunnelmallisilla konserteilla, joissa lähestytään kansanmusiikin ja klassisen musiikin rajapintaa. Esiintyjinä mm. Kreeta-Maria Kentalan ja Jouko Kyhälän Barockstämman-duo, Vantaan kamarikuoro sekä Vantaan kansanpelimannit. Tapahtumia nähdään tuttuun tapaan ympäri Vantaata festivaaliviikon aikana 11.11.-18.11.2023.

Lämpimästi tervetuloa Kaamospeleihin!

Lauluvaellus tulee taas!

Lauluvaellus Sipoonkorven kansallispuistoon yhdistää luonnon äärelle pysähtymisen ja ainutlaatuisen konserttielämyksen loppukesän hämärtyvässä illassa. Esiintyjänä metsäkonsertissa kuullaan Wind on Wind – yhtyettä, jonka musiikissa soivat suomalaiset perinnepuhaltimet, seesteiset hetket ja metsäiset biitit.

Vuonna 2023 Lauluvaellus järjestetään Suomen luonnon päivänä la 26.8., jolloin Suomen Latu järjestää suuren Nuku yö ulkona -haasteen. Tapahtuman yhteydessä onkin siis oiva tilaisuus jäädä metsään yöpymään – pakkaathan siinä tapauksessa mukaasi omat, asianmukaiset retkeilyvarusteet ja eväät.

Tapahtuma alkaa yhteisellä patikalla kohti Ängesbölen nuotiopaikkaa, jossa konsertti alkaa klo 18.30. Reittivaihtoehtoja on kaksi. Lyhyempi, n. 1,5km kävely alkaa Byabäckenin parkkipaikalta ja yhteislähtö tapahtuu klo 17.45. Pidempi reitti (n. 8 km) alkaa Kuusijärveltä ja yhteislähtö sieltä tapahtuu klo 15.30. Nuotiopaikalle voit toki saapua myös itse valitsemaasi reittiä. Esimerkiksi Byabäckenin parkkipaikalta Ängesböleen kulkee 0,6km mittainen helppokulkuinen ja selkeästi viitoitettu reitti. Lisätietoja Sipoonkorven kansallispuistosta ja reiteistä: https://www.luontoon.fi/sipoonkorpi

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Varauduthan säänmukaisilla ja retkeilyyn sopivilla vaatteilla ja kengillä. Omat eväät sallittuja. Tapahtumassa kerätään vapaaehtoinen osallistumismaksu (käteinen/kortti).

Lisää tietoja tapahtuman facebook-sivulla: https://www.facebook.com/events/843309006786636/

Tervetuloa Helatansseihin Kotiseututalo Påkakseen sunnuntaina 28.5.

Tervetuloa koko perheen Helatanssit-ulkoilmatapahtumaan sunnuntaina 28.5. klo 13 alkaen. Tule nauttimaan alkukesän tunnelmaa kansantanssin ja -musiikin parissa!

Sunnuntaina 28.5.2023 klo 13-17
Kotiseututalo Påkas, pihapiiri (Vanha Kuninkaalantie 2, Vantaa)
Vapaa pääsy, koko perheelle

Ohjelma:

klo 13.30 Nordic Dance – tanssia ilman kynnystä. Tanssiminen alkaa workshop-osiolla, jossa opetellaan erilaisia tansseja rennolla otteella ja tutkitaan tanssin ja musiikin yhteyttä pohjoismaisissa perinteissä. Tilaisuuteen voi tulla yksin tai parin kanssa, tanssimme sekä pari- että ryhmätansseja. Tule rohkeasti mukaan kokeilemaan! Ohjaajina Nordic Dancen Saana Kujala ja Riina Hosio.

klo 15-17 Pihatanssit kaikille! Workshopin jälkeen iltapäivä jatkuu yhdessä tanssien sottiisia, jenkkaa, valssia, masurkkaa, polkkaa, polskaa, tangoa ym. Musiikista vastaavat Vantaan kansanpelimannit ja Spelarit.

Paikan päällä makkaranpaistoa ja kahvitusta, sekä mahdollisuus tutustua vantaalaisiin kansanperinne-toimijoihin. Vantaan kansanperinteen ystävät ry tarjoaa pihatoimintaa lapsille tapahtuman ajan.

Tapahtuman järjestää Kaamospelit-yhdistys ry, Påkas ry, Vantaan kansanpelimannit, Helsingin pitäjän tanhuujat ja spelarit ry ja Vantaan kansanperinteen ystävät ry.
Tapahtumaa tukee Vantaan kaupunki.

Nordic Dance
Nordic Dance on kaikille avoin tanssiklubisarja. Klubeilla opetellaan ja tanssitaan suomalaiseen ja muihin pohjoismaisiin traditioihin pohjautuvia tansseja elävän musiikin tahdissa. Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita, mutta klubit soveltuvat myös tanssia pidempään harrastaneille.

Vantaan pelimannit
Vantaan pelimannit on 1976 perustettu pelimanniyhtye, joka alunperin käytti nimeä Vantaan kansanpelimannit. Nykyään Vantaan pelimannit -nimeä käyttävä yhtye on Vantaan aikuisopiston opintoryhmä, jossa soittaa enimmillään lähes 20 soittajaa.

Spelarit
Kansanmusiikkiyhtye Spelarit Uudeltamaalta soittaa omaan perinnettä kunnioittavaan ja svengaavaan tyyliinsä suomalaista ja suomenruotsalaista traditionaalista kansanmusiikkia.

TERVETULOA  KAAMOSPELIEN  JPP- KURSSILLE    

TERVETULOA  KAAMOSPELIEN  JPP- KURSSILLE    LAUANTAINA 19.11. 2022
VIERTOLAN KOULULLE , LILJATIE 2 , TIKKURILA   Ovet auki 10.30, OPETUS NELJÄSSÄ RYHMÄSSÄ KLO 11 ALKAEN.  OLETHAN AJOISSA PAIKALLA työpajaohjeita varten!

Olemme Kansalaisfoorumin kurssi- Jokainen merkitsee osallistumisluetteloon nimensä.

MAKSA osallistumismaksusi 20 €  Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen jäsenet 10€
tilille UUDENMAAN KANSANMUSIIKKIYHDISTYS RY FI08 1262 3000 1061 25  tai
käteisellä paikalla, Viite Kaamospelit urssi.
OTA EVÄSTÄ TAUKOA VARTEN.
Soitamme lopussa pari tuntia yhdessä. Kurssi päättyy 15.30-16.
Jos ulko-ovi lukossa,soita Anja 0500850788

Ilmoittaudu sähköpostilla  anja.hinkkanen@gmail.com  viimeistään  13.11.,jotta voimme lähettää nuotit sähköpostiosoitteeseen. Koululla ei ole monistusmahdollisuutta.

Terveisin Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry
Opintokeskus Kansalaisfoorumi