Kaamospelit 9.-17.11.2013

Taustaa 2012


Ensimmäisen Vantaan kansanmusiikkiviikon järjesti 1990 yhteistyössä Kansanmusiikkiliitto ry, Spelarit, Vantaan kansanpelimannit ry, Vantaan työväenopisto ja kulttuuritoimi. Sittemmin järjestäjätahot ovat osaltaan vaihtuneet ja nimi on vakiintunut Kaamospeleiksi, mutta tapahtuman kesto ja luonne on pysynyt hyvin samana.
20. Juhlavuoden kunniaksi 2010 tapahtumalle perustettiin oma taustayhdistys Kaamospelit-yhdistys ry., joka luotsaa tapahtumaa tästä eteenpäin.

Juhlavuodesta lähtien festivaalin ohjelmasuunnittelusta on vastannut uusi taiteellinen johtaja Sirpa Lahti. Lahti on valmistunut kansanmusiikkipedagogiksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja viimeistelee parhaillaan Arts Management -opintojaan Sibelius-Akatemiassa.
– Tarkoitus on uusiutuneiden Kaamospelien myötä tehdä Vantaasta entistä elävämpi kansanmusiikkikaupunki, toteaa Vantaalla vuodesta 2007 asunut Lahti. Haasteena on luoda omaleimainen tapahtuma kaiken muun pääkaupunkiseudun tarjonnan keskellä. Lahti on nähty aiemmin mm. Haapavesi Folk Music Festivalin toiminnanjohtajana, Kanteleliiton toiminnanjohtajana sekä taitavana haitarinsoittajana eri yhtyeistä.

Hallitus 2011-2012
Ville Karinen, puheenjohtaja
Rainer Nurmi, varapuheenjohtaja
Sirpa Lahti, rahastonhoitaja (&taiteellinen johtaja)
Pauliina Pajala, sihteeri
Jäsenet: Timo Hämäläinen, Antti Keipi, Sari Kaipainen, Päivi Ylönen-Viiri

Kuvat ylhäältä:
Jamitunnelmaa Kotiseututalo Påkaksessa 2009.
Vanhanpiian Pojat esiintyivät Påkaksen tupasoitossa 2007.
Kirkkokonsertti Vaiennut viulu Pyhän Laurin kirkossa 2008.
Kuvat: Päivi Ylönen-Viiri

Edellisten festivaalien kotisivuja:
Kaamospelit 2011
Kaamospelit 2010








Yhteistyössä:
Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto
Perinnearkku
Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry
Laurin Elojuhlat
Martinus-sali
Pohjola-Norden
Keski-Vantaan Musiikkiopisto
Spelarit
Suomen Kansanmusiikkiliitto ry
Tikkurilan seurakunta
Vantaan kansanpelimannit
Vantaan musiikkiopisto
Vantaan seurakuntien yhteinen musiikkityö

Kiitämme lämpimästi tuesta:





Svenska kommitten stöder evenemanget | Svenska kommitten tukee hanketta